bg hanhiniemi 940x400

Kolmas Nainen, Perunateatteri, Hehkumo, sooloura. Pauli Hanhiniemi on ehtinyt 30 vuoden urallaan urakoida monella saralla. Bändien lisäksi hän on vieraillut elokuvissa ja teatterissa, opiskella piirtäjä-artesaaniksi ja rustata sanoituksia Suomen huippunimille. kouluaikoinaan hän oli kiusattu, hintelä poika, joka suojeli itseään liittoutumalla kiusaajien kanssa.

Pauli Hanhiniemi löytää oitis yhtymäkohdan ammattinsa ja koulukiusaamisen välillä. Iltapäivälehdet tekivät miehestä Vain elämää –ohjelman myötä tulleen uuden suosion johdosta keski-ikäisten naisen seksisymbolin. Paulia asia naurattaa. -Ainakin sen huomasin taas kerran, että kun joku sanoo ääneen jotain, niin siitä tulee pian yleistä totuutta ja siihen kuoroon sitten liitytään. Samaan tapaan kuin koulun pihalla: kun jostain sanotaan jotain sopivalla äänensävyllä, niin se muuttuu ns. todeksi. Pauli myöntää, että ohjelma teki häntä tunnetummaksi suurelle yleisölle. Töitä hänellä silti oli ollut riittämiin aikaisemmin. Pitkän linjan viihdetaiteilijan työnkuvaan tv-suosio ei vaikuttanut. Tuttuus näkyy enemmän ihmisiä kohdatessa. -Kun menee mukaan tuollaiseen ohjelmaan, saavat ihmiset siitä signaalin, että tavallaan annan heille luvan olla tuttavallinen.

Kolmas nainen lopettaa taas pian

Tällä hetkellä Pauli keikkailee Kolmas Nainen –yhtyeen riveissä. 15 vuotta ”levytystauolla” ollut bändi hajosi vuonna 1994 ja koottiin uudelleen vuonna 1997 soittamaan Provinssirock-festivaalille Neil Youngin peruttua esiintymisenä. -Meillä oli siinä kahden viikon sauma, teimme aika nopeasti päätöksen, että mennään ja sitten treenattiin paljon, että saatiin setti kuntoon. Sen jälkeen me olemme harvakseltaan käyneet keikoilla. Jossain vaiheessa pelkkä vanhojen biisien esittäminen keikoilla alkoi maistua puulta ja vuonna 2009 Kolmas Nainen teki uuden levyn Sydänääniä. -Siihen varmaan vaikutti se, että minulla 11 vuotta kasassa ollut Perunateatteri-bändi hajosi. Ehkä silloin jätkät kokivat, etteivät nyt ainakaan astu kenenkään varpaille, jos nyt levy tehdäänkin. Ei kuitenkaan lähdetty hulluna kiertämään. Me teimme sen levyn jälkeen ehkä 20 keikkaa. Viime lokakuussa julkaistun Me ollaan ne –albumin jälkeen keikkakalenteri on täyttynyt n. 60 keikkaa. -Tämä keikkailu loppuu elokuun lopussa. Sitten kundit painuvat takaisin töihinsä ja minä sitten koitan keksiä, mitä minä teen. Työt Paulilta eivät lopu. Kansanmusiikkibändi Hehkumo ja oma sooloura ovat työn alla, vieläpä hyvin tiukasti yhteen nivoutuneina. -Me olemme aina halunneet olla kansanmusiikkiorkesterin sijaan enemmänkin akustinen popbändi. Nyt tämän ”sooloartistiuteni” myötä mennään enemmän siihen suuntaan. Eli se bändi on takana sooloprojektissani, mutta Vain elämää –ohjelman myötä levy-yhtiö ei suostunut siihen, että Hehkumo julkaisee albumin, mutta Pauli Hanhiniemen nimellä sitä samaa musaa voi julkaista.

Teksti: Vesa Häkli
Kuvat: Päivi Hellakallio-Ranta

Facebook

Lehden tiedot

Kustantaja:
Kiva Kustannus Oy
2351324-7
Mekaanikonkonkatu 3 B 22
00880 Helsinki

asiakaspalvelu@koulurauhaa.fi
puh. 044 7256673 (ti-to klo 11-13)

Lähetä postia

Lähetä rohkeasti postia kokemuksista ja ajatuksistasi kiusaamisesta ja muusta aiheeseen liittyvästä.
Voit lähettää juttutoiveita, runoja, kolumneja, pakinoita tai piirroksia ja valokuviakin. Julkaisemme ainestoa Koulurauhaa-lehdessä halutessasi nimimerkillä. Liitä kuitenkin postiisi nimesi ja yhteystietosi. Voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen: asiakaspalvelu(at)koulurauhaa.fi

Uusin lehti

kansi 3 2016 225x300

Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy