Esko

Tehtävämme on vaikuttaa yhdessä. Tällä kertaa Esko Leipälä, totinen torvensoittaja, on mukana lapsen oikeuksien päivän mielenosoituksessa eduskunnan portailla. ” Hoivabisneksestä tutut terveysjätit vuolevat miljoonia huostaanotetuilla lapsilla”, uutisoi YLE samana päivänä. Miksi pitää olla niin, on aiheellinen kysymys

 

Koulurauhaa -lehden auttavan puhelimen päivystys toimii nykyisin Oulusta ja Forssasta. Oulusta päivystyspuhelimeen vastaa koulutettu kokemustoimija Johanna Joensuu ja Forssasta Esko Leipälä, tämän lehden toimittaja.
Yhteensä meillä on yli 50 vuoden kokemus koulukiusattujen lasten ja virkakunnan kelvottomasti kohtelemien lasten auttajana.

Yhteistyömme alkoi jo 90-luvun jälkipuoliskolla.Johanna aloitti vuonna 1977 vapaaehtoistyöntekijänä silloisen Kiusattujen Tuki -yhdistyksen Oulun toimistossa. Silloin yhdistyksellä oli kaksi toimistoa, yksi Oulussa, toinen Helsingissä. Itse toimin Oulun toimiston vetäjänä.

Johanna vastasi sekä koulukiusattujen että työpaikkakiusattujen puhelimeen. Koulukiusattujen auttava puhelin oli toiminut minun perustamana ja vetämänä jo vuodesta 1991 alkaen. Työpaikkakiusattujen auttava puhelin perustettiin ”pakottavaan tarpeeseen”, aluksi erityisesti työpaikkakiusattujen opettajien auttamiseksi. Parhaat opettajat joutuivat siihen aikaan helposti kiusatuiksi.

Apua aikuisille

Tuohon aikaan jos opettaja auttoi koulukiusattua lasta, hän joutui monenmoisen työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Heitä jopa irtisanottiin ”oman pesän likaamisesta” syytettynä.

Yksi törkeimmistä kostoista lasta auttaville opettajille tapahtui Turussa, jossa sekä paikallinen opettajien ammattiyhdistys että kaupunki irtisanoivat opettajia, jotka lasta auttamalla ”paljastivat” koulun vakavan koulukiusaamisongelman.

Ammattitaitoa myös työpaikkakiusattujen auttamiseen kertyi niin, että oli paikallaan perustaa valtakunnallinen auttava puhelin

Opettajien irtisanomisperuste oli mielenkiintoinen: ”epäkollegiaalisuus”. ,Nämä opettajat eivät valehdelleet ”asiaankuuluvalla tavalla” poliisin esitutkinnassa, vaan kertoivat poliisille, miten asiat olivat todella tapahtuneet.

Johannan lisäksi työpaikkakiusattujen auttavan puhelimen päivystyksessä toimi kaksi raskaan työpaikkakiusaamisen kokenutta ihmistä, jotka olivat oman juttunsa kuitenkin lopulta avullamme voittaneet ja saaneet työpaikkansa takaisin.

Kestokyky koetuksella

Samoihin aikoihin, kun Johanna oli jo aloittanut päivystykset auttavassa puhelimessa, meitä syytettiin siitä, että auttavan puhelimen henkilökunnassa oli työntekijöinä vain ns. tavallisia ihmisiä ilman sosiaalialan tai psykologin koulutusta. Auttavan puhelimen miehitystä oli toki enemmän kuin me kaksi, mutta kukaan meistä ei ollut sosionomi eikä psykologi eikä mitään likimainkaan vastaava.

Päätin kokeilla, mitä lisäarvoa koulutus tuo päivystykseen. Ammattitaitoisia päivystäjiä löytyi. Mutta kokemukset työn tuloksista olivat heille itselleen masentavia. Eivät koulutetut ihmiset kestäneet sitä, mitä he saivat kuulla kollegoidensa kunnissa lapsille tekevän.

Oli palattava päiväjärjestykseen. Silloisen Koulurauhaa! -lehden auttavan puhelimen päivystäjinä pystyivät toimimaan ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka olivat nähneet ja kyllin läheltä kokeneet, miten mieltä vailla virkakunta reagoi käsiteltäväksi vaadittuihin kiusaamisiin.

Vielä tänäkin päivänä periaatteenani on, että auttavan puhelimen päivystyksessä pystyy toimimaan vain sellainen ihminen, joka on joutunut kiusaamista kohtaamaan kaikessa julmuudessaan, nähnyt virkakunnan estelyt ja juonittelut, kun he puolustavat kiusaajia, salailevat kiusaamista ja väärentävät niihin liittyviä kirjauksia. Auttajaksi pätevä on hän, joka on tämän kaiken itse kokenut ja on siitä helvetistä päässyt lopulta täysjärkisenä ja voittajana ulos.

Päivystäjän oma kestokyky täytyy olla riittävä. Koulutetun ihmisen reaktio ”tämä ei voi olla totta” syö heidän voimansa nopeasti.

Johannan itseapuryhmät olivat menestys

Jossakin vaiheessa vähän kerrassaan toimistollemme tuli kyselemään kaikenmoista entisiä koulukiusattuja, nuoria aikuisia, jotka olivat jääneet traumojensa vangeiksi. Sen ajan terapiapalvelut julkisella sektorilla pitäytyivät siinä, että ihmisen kaiken epäonnistumisen syynä ovat kotikasvatuksen virheet.

Kaikilla näillä entisillä kiusatuilla, silloin nykyisillä terapiapotilailla, oli sama tuska: pelko kohdata ketään vieraita tai yleensäkään muita ihmisiä. Heitä kaikkia rasitti ihmissuhteita repivä luottamuksen puute toiseen ihmiseen.

Selvästikin ”virallisissa” terapiapalveluissa vaadittu anteeksiantamisen pakko, sietämisen pakko, isän ja äidin moittimisen pakko, ”minä olen vahvempi ja parempi kun minua on kiusattu” -tulkinta – kaikki tuo hölynpöly oli vain syventänyt entisten kiusattujen ja silloisten nuorten aikuisten tuskaa. Varsinkin nuorilla naisilla kynnykset lähteä maailmalle ahdisti siinä vaiheessa, kun olisi ollut aika itsenäistyä. Siinä vaiheessa pahimmat paniikkireaktiot puhkesivat.

Opiksi Eskollekin

Johanna päätti käynnistää koulukiusattujen nuorten aikuisten itseapuryhmät. Järjestin hänelle tilan ja tarvittavat puitteet. Johanna aloitti työn. Asiakkaista ei ollut pulaa.

Johannan työ oli menestys. Itseapuryhmään osallistuneet vapautuivat paniikkihäiriöistään. Surunaamat vaihtuivat iloiseen nauruun.

Itse en osallistunut itseapuryhmien varsinaiseen toimintaan millään tavoin. Kerran satuin kysäisemään, miten tapaamiset menivät. Johanna sanoi, että nauraa rätkätettiin melkein koko ajan.

JohannaKoulurauhaa -lehden auttavan puhelimen päivystäjä Johanna Joensuu Oulusta on monessa sopassa keitetty, ja siksi osaava vertaistukihenkilö laajalti ihmisen elämän pyörteiden kirjossa.Minä olin kuvauksesta suorastaan tuohtunut. Olin tokaissut vihaisena, että kiusaamisessa ei ole mitään nauramisen aihetta. Olin kääntynyt ja lähtenyt suutuspäissäni tupakalle. Silloin tupakkaa kului melkein kolme askia päivässä. Onneksi ymmärsin lopettaa tupakoinnin jo parikymmentä vuotta siten, kun terveys ja lompakko eivät sitä menoa kestäneet.

Nykyisin jonkinlaista ymmärrystä kiusaamisen ja etenkin sen virkakäsittelyn tragikomiikalle ja suoranaisille ääliömäisyyksille minustakin löytyy niin, että ei auta muuta kuin nauraa.

Johanna itseapuryhmien juhlahetki parin vuoden toiminnan jälkeen oli, kun pahimmin paniikkihäiriön vuoksi sosiaaliseen tyhjiöön pudonnut nuori aikuinen sanoi, että lähdetään porukalla kaikki yhdessä ravintolaan syömään. Aiemmin hän ei vienyt edes roskia ulos roskalaatikkoon ennen pimeän tuloa, jotta ei kohtaisia muita ihmisiä.

Jokaisella on oikeus ja velvollisuus puolustautua. Jokaisella on oikeus vaatia muilta asiallista kohtelua ja käytöstä. Kukaan ei sitä sinun puolestasi määritä.

Kiusatulle on oikeus puolustaa itseään

Jälkeenpäin olen yrittänyt saada Johannalta vinkkejä siitä, miten hän sai ryhmänsä jäsenet nousemaan maan rakoon poljetuista pelkääjistä takaisin elämään.

Johannan neuvot voisi tiivistää tähän: käytä maalaisjärkeä, anna arvo itsellesi.

Johanna toimi juuri päinvastoin, kuin mitä ryhmään tulleet entiset kiusatut olivat aiemmissa terapioissaan kohdanneet. Johanna purki ne umpikujat, mitä terapeutit olivat aiheuttaneet vaatimuksillaan, että ei saa olla vihainen, ei saa puolustaa itseään, ei saa olla katkera, ja syy täytyy kaivaa lapsuudesta. Kaikki nämä vaatimukset olivat vieneet näiden nuorten ihmisarvon heidän omissa silmissään ja vieläpä tärvelleet heidän läheissuhteensa.

Sen sijaan Johanna toimi aivan päinvastoin. Hän antoi ryhmälaisille luvan ja näytti keinot siihen, miten viha myönnetään, näytetään ja puretaan. Hän opetti, että vihainen saa olla, ja että itseään saa ja pitää puolustaa. Katkeruuttakaan ei saa loputtomasti peittää.

Miten kaikki nuo periaatteet ”Johannan terapiassa” muutettiin käytännön harjoituksiksi, jääkööt tässä vaiheessa salaisuudeksi. Sanottakoon niistä vain, että kun olet ihminen ihmiselle, itsellesikin, niin paljon voidaan aikaansaada.

Mikä on kiusaamista

Yhä vieläkin ja jopa nouseva trendi taas koulujen kiusaamiskäsittelyissä on kiusaamisen vähättely.
– ”Tuo ei ole vielä kiusaamista.”
– ”Sinä et ymmärrä leikkiä. Nyt on varattava aika
psykologille.”
– ”Jos koulussa vain vähän kiusataan niin se ei
haittaa.” Jne.

Johannan tiukka kommentti tämäntapaisiin virkavallan puheisiin on, että kukaan sivullinen ei määrittele, mitä tunnet. Sitä ei tarvitse sietää, jos joku väittää, että kiusaamista on ”vain vähän” tai että sitä ei ole olemassa. Jos et kohtelua kestä, niin itse sen rajan vedät. Sivulliset pysykööt tulkintoineen erossa asiasta.

Kun pieni nälväisy tehdään tuhat kertaa, tai kun tekijöitä on joka puolella, niin vähin erin pienikin nälväisy kasvaa sietämättömäksi. Se ei ole ”vähän”. Julmuus on toistoissa.

– ”Sellaista kiusaamista kuin ”vähän” ei ole olemassa”, sanomme me kumpikin.
– ”Se on kuin sanois että tappaa vain vähän. Se on ihan sama asia, kun väitetään että vähän vaan kiusataan. Siitä en ole tykännyt”, Johanna suomentaa.

Jokaisella on oikeus vaatia asiallista kohtelua ja käytöstä. Kukaan sitä ei sinun puolesta määritä.

Se on todettava, että kahta samanlaista kiusaamistapausta ei ole. Auttaessamme meidän on keksittävä mopo joka kerta uudelleen. Sovellettavat lakipykälät ja keinot on keksittävä aina uudestaan.

Tärkein asia auttamisessa, siinä miten meillä asiaan paneudutaan, on se että kenenkään avuntarvitsijan puheita ei ryhdytä kyseenalaistamaan. Kenellekään ei sanota, että tuo ei pidä paikkaansa, tai tuo ei ole totta, Jokaisella oikeus kokea asiansa niin kuin kokee.

– ”Siitä lähdettiin itseapuryhmässäkin, että kenellekään
ei sanota, että tuo ei voi pitää paikkaansa.”

Eskon ja Johannan erilaisuus

Vaikka olemme tehneet työtä yhdessä jo yhteensä yli 50 vuotta, minä 30 vuotta, Johanna pitkästi yli 20 vuotta, niin toistemme kopiota emme ole.

Minun työtapoja Johanna kuvaa sanomalla, että olen suoran toiminnan mies. Todisteet kasaan ja siitä lähtee. Johannalla puolestaan on taito luovia asian ytimeen, kun ihminen on romahdustilassa. Rumasti ilmaisten ”kun tunteet ja paska ovat autuaasti sekaisin”, niin Johannalla riittää paremmin kärsivällisyys suunnata keskustelut niin, että olennaisuudet alkavat tulla näkyviin ja asettua jonoon.

Minulle kiusaamiseen ja epäasialliseen kohteluun liittyvä juridiikka alkaa olla tuttua; sanovat ”käveleväksi lakikirjaksi”. Johannan vahvuus on etenkin lastensuojelun, terveydenhuollon ja Kelan työkäytännöt, joissa ei paljon lakeja kunnioiteta. Johanna on ”kävelevä tietopankki”, josta löytyy ne kompakohdat, joilla virkakunta yrittää kansalaisiaan sumuttaa.

Minä haen ratkaisuja lain puolelta. Johannan arkipäivää on se, että hän kannustaa kaltoin kohdeltuja ihmisiä nostamaan henkiset nyrkkinsä pystyyn ja puolustamaan itseään kaikilla mahdollisilla laillisilla keinoilla. Samaan pyrimme kumpikin vain hieman erilaisin keinoin.

Johanna kestää paremmin kysymyksiä miksi, kun taas minä pureudun vastaamaan kysymykseen miten.

Työtavoissamme Johanna on huomannut sen eron, että vaikka minä olen herkempi käynnistämään asiankäsittelyn, niin minulla kestää pinna edetä tarvittaessa hitaasti. Johanna puolestaan käyttää aikaa alussa pitkään ja hartaasti, mutta kun hän panee junan liikkeelle, niin hän vaatii, odottaa ja aikaansaa nopeita tuloksia.

– ”Ihmisellä on oikeus puolustaa itseään. Kun lyödään, lyödään kaikilla laillisilla keinoilla niin, ettätuntuu ja tippuu”, Johanna sanoo.
– ”Ihmiset luulee, että Esko on kovis ja Johanna pehmis, mutta se taitaa olla ihan päinvastoin”, hän vielä tarkentaa. Varmaankin totta. Todellakin aloitan nopeasti, mutta etenen pehmeästi, kun taas Johanna on selvästikin halki-poikki-pinoon -ihmisiä.
– ”Me tehdään työtä molemmat omalla persoonallamme”, Johanna täsmentää.

Aikaa todellakin usein tarvitaan. ”Mikä on vuosien ajan mennyt perseelleen, sitä ei päivässä eikä viikossa korjata. Se voi viedä kuukausia tai jopa vuosia.”

Siksi toivomme, että joka apuamme tarvitsee, hän on valmis sitoutumaan ja toimimaan myös itse asian hyväksi. Valmista pakettia avaimet käteen meiltä ei saa.

Kiusaamisen lopettamisessa pätee yhä nykyisinkin, että kaikista huonoista vaihtoehdoista pyritään valitsemaan paras mahdollinen, se vähiten huono.

Samanlaisuuttakin meistä löytyy. Me sytytään vääryydelle tosi nopeasti. Vääryys herättää meissä hyvin nopeasti sen, että asialle on tehtävä jotain. Vääryyden herättämistä tunteista on ehkä fiksuinta
olla nyt hiljaa.

Olemme kiitollisia siitä, että ihmiset auttavat meitä auttamaan. Kiitos, että saamme auttaa! Nytkin teitä on meidän tukenamme ainakin yli 20.000.
Koulurauhaa, Auttavan puhelimen 044 704 4004 päivystäjät
Esko ja Johanna

Koulurauhaa -luentopalvelut
Jotkut epäilevät, olemmeko todellisia. Pyydä meidät näyttämään taitomme. Arvioi meidät kasvoista kasvoihin.
Tilaa meidät pitämään luento esimerkiksi vanhempainiltaan, tai pienempää ryhmään, jossa on mukana joukko kokemustietoamme tarvitsevia ihmisiä.
Minulla on vahvin työkokemus koulukiusaamisasioista ja ongelmista lastensuojelun kanssa.
Johannalla on kokemustoimijan koulutus kuulovammaisten, ylivelkaantuneiden, lastensuojelun, mielenterveyskuntoutujien ja erityislasten asioissa.
Kaikista noista asioista voimme tarjota tosielämän koetuksissa tiukkaan testattua ja hyväksi havaittua tietoa kuulijoillemme.

Facebook

Lehden tiedot

Kustantaja:
Kiva Kustannus Oy
2351324-7
Iso Roobertinkatu 17-19
00120 Helsinki

myynti@koulurauhaa.fi
puh. 044 7256673

Lähetä postia

Lähetä rohkeasti postia kokemuksista ja ajatuksistasi kiusaamisesta ja muusta aiheeseen liittyvästä.
Voit lähettää juttutoiveita, runoja, kolumneja, pakinoita tai piirroksia ja valokuviakin. Julkaisemme ainestoa Koulurauhaa-lehdessä halutessasi nimimerkillä. Liitä kuitenkin postiisi nimesi ja yhteystietosi. Voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen: toimitus(at)koulurauhaa.fi

Uusin lehti

kansi 3 2016 225x300

Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy