”Ois ees koulurauhaa”

kansi 2 2013 nettiSaako opettaja tarttua oppilaaseen? Viime kouluvuoden aikana asiaa on pohdittu tavallista enemmän, ja eduskuntakin on herännyt tuomaan kortensa kekoon. Joitakin uusia työkaluja opettajille on luvattu loppuvuoden lakiuudistusten myötä sallia. Hyvä niin.

Silti on uskottava, että suuret muutokset eivät tule lakien kautta, vaan koulutuksesta, asenteista ja omaehtoisista käytännön moraalista valinnoista. Niiden voimaa mikään juridisen tuomion pelko ei voi ylittää.

Laillisuus ja opettajakoulutuksessa tavoitteeksi annettun ideaali eivät saa eriytä omille teilleen. Täytyy vain ihmetellä, miten aukotonta oppilaan vääränlaisen käyttäytymisen ymmärtämisen pakko on ollut. Siinä ihanne on karannut laillisuuden tieltä.

kansi 2 2013 netti

Vasta viimeaikaiset tutkimukset niin Suomessa kuin ulkomaillakin ovat tuoneet pintaan sen, että häiriökäyttäytymisen ja etenkin kiusaamisen taustalla ei välttämättä olekaan yksilön paha olo. Muun muassa eräässä entisten kiusaajien ja nykyisten vankien suomalaisessa haastattelututkimuksessa tärkeimpinä koettuina motiiveina julmille teoilleen vangit pitivät siten hankittua valta-asemaa ja arvostusta ryhmässä.

Miten on mahdollista, että tarkoituksellinen ja tavoitehakuinen pahuus on yhä vieläkin pedagogiikan tutkimatonta aluetta? Toivottavasti se aihe ei jää poliittisesti epäkorrektiksi harmaaksi alueeksi.

Valtavirtaa on sekin oppi, että opettaja ei saa missään tilanteessa tarttua oppilaaseen. Se ei perustu lainsäädäntöön, kuin kasvatusopilliseen ideaaliin vuorovaikutuksen keinoista. Jos ideaali toimisi, tämän pitäisi tappelutilanteessa toimia: ”Olisitko kiltti, etkä kurista Ristoa”, tai ”olisitko kiltti, etkä potki Ristoa, et ainakaan kasvoihin”.

Kärjistetty kuvaus, ehkä, mutta jokseenkin vastaavalle tasolle jäävää ohjausta yritetään soveltaa myös henkiseen väkivaltaan, tai opettajan työtä ja toisten oppilaiden oppimista sabotoivaan jatkuvaan häiriköintiin
tunnilla. Eihän se toimi.

Ei laki, vaan kasvatusopillinen ideaali estää tarttumasta oppilaaseen, joka häiriköi ja on väkivaltainen. On kuitenkin hyvä, että selkeät ohjeet tarttumisen tapoihin opettajille annetaan ja kirjataan lakiin. Ehkä se tuo kasvatusopilliset ideaalitkin lähemmäksi opettajan työn arkipäivää.

Pienen oppimishaluisen lapsen tuskastunut toive saa ehkä lopultakin vastakaikua” ”Ois sees koulurauhaa!”. Tietyissä tilanteissa opettajalla on lupa ja myös velvollisuus jo nykylain puitteissa tarttua oppilaaseen. Yksin opettajan ei kuitenkaan kannata sitä tehdä. Kuumassa tilanteessa on syytä pyytää kollega paikalle, jotta myöhemmin ehkä tarpeellinen todistelu ei jää pelkäksi juupas-eipäs inttämiseksi.

Muistettava on sekin, että vain asemansa turvalliseksi kokeva opettaja voi olla myös lapsen tuki ja turva.

Julkaistu Koulurauhaa-lehdessä 2/2013

Esko Leipälä, Päätoimittaja

Leave a comment