Oikeus puolustautua, velvollisuus puolustaa

koulurauhaa-lehti-1-2011kauan kuin muistan, koulussa on opetettu, että takaisin ei saa lyödä. Näin kerrottiin jo lapsena koulussa ollessani, ja samaa sain kuulla aikuisena koulukiusaamisesta luennoilla puhuessani.

Vastausta kysymykseeni en saanut, kun tivasin, mikä olisi vaihtoehto siinä tilanteessa, jos lapsi joutuu olemaan jatkuvasti huonon kohtelun alaisena. Se näppituntuma minulla on, että sadasta opetuksen ammattilaisesta noin 90 on sitä mieltä, opettaja ei koskaan, ei missään tilanteessa saa tarttua oppilaaseen. Sellaista tilannetta ei yksinkertaisesti ole, he uskoivat.

Suomessa on opetettu ja opittu alistumaan, ja puolustautumista on pidetty epäsopivana ja jopa lainvastaisena.

Voimankäytön kieltäminen puolustautumiseen voi olla kasvatuksellinen ideaali, mutta mihinkään lakiin tai asetukseen se ei perustu. On tilanteita, joissa opettajan oman tai toisten oppilaiden turvallisuuden takaaminen edellyttää, että käytetään myös fyysistä voimaa. Jos ja kun sellainen tilanne opettajalle vastaan tulee, niin ”väärinkäsitysten” ja selittelyjen välttämiseksi opettajan on syytä hakea kollega tai rehtori mukaan avuksi ja todistajaksi.

Väkivallan estämiseksi opettajalla ei ole ainoastaan oikeus, vaan myös velvollisuus käyttää riittävää voimaa tilanteen rauhoittamiseksi. Jos oppilas on poistettava, siihen ”tarvittava” voimankäyttö on sallittua ja tuoreehkossa perusopetuslaissa erikseen mainittu opettajan oikeus ja velvollisuus. (36b §).

Suomalainen on kuitenkin varsin avuton niissä puolustautumisen keinoissa, joita olisi käytettävissä jo ennen kuin sanailu ja torailu äityy väkivallaksi. Joissakin kouluissa äidinkielen opetusohjelmaan jo kuuluu mm. väittelyn taito. Entäpä jos sitä laajennettaisiin verbaaliakrobatiasta elämänhallinnan puolelle. Kuinka torjua aggressiot sanojen ja kehon kielen keinoin? Sekin on taito, jossa olisi paljon opiskeltavaa.

Muistan, kuinka kiitollisina eka- ja tokaluokkalaiset ottivat luennoillani vastaan neuvon, miten vastata oppilastoverille, joka tulee haukkumaan ilkeästi. Kehotin sanomaan vain, että entäs sitten, ja kävelemään selkä suorana ohi. ”Entäs sitten” riisuu hyökkääjän aseista. Se keino tepsii yllättävän hyvin.

Puolustamiseen tarvitaan mukaan oppilastoverit. Kiusaajat hakevat vaikutusvaltaa, arvostusta ja tottelevaisia seuraajia ryhmässä. He janoavat huomioita. Pahin isku, minkä kiusaajaa voi kohdata, on se, että toverit kääntävät hänelle selkänsä, eivätkä huomioi häntä ollenkaan.

Naseva vastaus ja pienet eleet voivat olla puolustautumisen ja puolustamisen parhaita tehoaseita. Ne on vain opeteltava etukäteen.

Esko Leipälä

Julkaistu Koulurauhaa-lehdessä 1/2011

Leave a comment