2/2011 Lisää valvontaa vai aikaa lapselle

Lapsilta ja jopa opettajilta tulee pettyneitä kommentteja siitä, että ei se ”Kiva koulu” -aatekaan toimi. Paljoista puheista ja kiusaamisen vastaisista kampanjoista huolimatta kiusaaminen ei osoita laantumisen merkkejä myöskään tilastoissa.

Mediassa kutsutaan jo poliisiministeriä eli sisäasiainministeriä apuun. ”Koulupoliiseja!” kuuluu vaatimus.
Jotain on kuitenkin mennyt pahasti pieleen jo ennen kuin oppilaat tulevat aseistettuina kouluun. Jotain pehmeämpää kuin koulupoliiseja, jotain paljon aiemmin uskottavasti asiaan liittyvää tarvitaan.

Koti yksin ei hyvien tapojen opettamiseen riitä. Sitä paitsi: hyviin tapoihin oppinut lapsi on kiusaamisen riskiryhmissä erittäin korkealla. Jos koulu ei välitä, hän on helppo uhri. Hyvät tavat opitaan siellä, missä suurimman osan aktiivisesta hereilläoloajastaan lapsi on. Siksi koulujen välituntivalvonnan asiallinen hoitaminen on kasvatuksellisesti erittäin tärkeää.

Nykykoululaisilla vauhtia ja miettimistä riittää. Opettajilla ei ole senkään vertaa aikaa jäädä juttelemaan oppilaan kanssa niitä näitä. Tilanteita, joissa voisi oppia esimerkkikäytöksestä, ei juurikaan koulupäivään ehdi syntyä.

Luontevat, toistuvat tilanteet, joissa lapsi joutuisi pysähtymään ja edes hieman miettimään, mikä on oikein ja mikä on väärin – ei niitä juurikaan koulupäivään mahdu. Menestymisen pakkoa on sitäkin enemmän.

Kun kiusaaminen jatkuu, ja opettajat ovat sille sokeutuneet, tarvitaan jokin kolmas taho, joka voi ryhtyä herättelemään osapuolia asian vakavuuteen. Tarvitaan Koulurauhaa.

Tämä on jo kolmas Koulurauhaa-lehden numero. Uskon, että Koulurauhaa-lehden ja auttavan puhelimemme 044-704 4004 kautta kohtaamme lisää pieniä ja suuria ajattelijoita, joista meidän jokaisen kannattaisi ottaa opiksi. Opetellaan olemaan ihmisiksi – myös me aikuiset! Koulun arjessa pitää oikeasti löytyä mahdollisuus yhä uudelleen nouvoa lapsille polkua oikeaan suuntaan. Siksi opettajille tarvitaan sekä lisää aikaa että kohtuu kokoisia luokkia.

Onko lapsi ehtinyt päästä näkemään – kaiken kiireen keskellä – miten hyvä pannaan kiertämään? Edelleenkin paras asian ytimeen iskevä kysymys, josta avaimet ratkaisuksi olisi löydettävä, kuului kunnan päivähoidossa olevan lapsen suusta: ”Miten pyydetään nätisti”, hän kysyi. Tämä lapsi oli saanut häirikön maineen, kun hänellä oli tapana ryöstää väkisin lelu toisen lapsen kädestä, aina kun hän siitä sattui kiinnostumaan. Lapsen kysymys tuli ilmoille siinä tilanteessa, kun lastenhoitaja sanoi, että ei saa ottaa, pitää pyytää nätisti.

Hyvistä tavoista on kysymys. Ei niitä opita jossain muualla, vaan jokaisella pelikentällä, jossa kulloinkin ollaan. Aikuisilla on vastuu.

Esko Leipälä

Julkaistu Koulurauhaa-lehdessä 2/2011